lauantai 18. toukokuuta 2013

Pileet Parikkalassa

Koska kukaan ei kutsu meitä hienostelujuhliin ja tyylitapahtumiin, joissa muut bloggarit juoksevat päivittäin, päätimme järjestää sellaiset itse. Kutsuimme itsemme ja pari kaveria Parikan liikkeeseen toljottamaan kenkiä ja vetämään viinaa ja näiden seurauksena kenties ostamaankin jotain.

"Jotain"? Arvaahan siinä, miten kävi.

Kummat kengät on kuullut, että skumppakuvat kuuluvat blogeihin kuin etanat salaatiin.
Tällä kertaa kuvaajan fokuspiste oli kuitenkin toisaalla.
Hei! Voiko näitä mix and mätsää jos ei osaa päättää?
Kyllä, sateenkaaren pää löytyy Parikan liikkeestä. 

Kuinka monet Parikat saa yhteen kuvaan?

Paksutkin pohkeet näyttävät hoikille Clea-puukengissä


Päivän päätteeksi söimme liikaa ja kilistelimme laseja Belgessä. Muistimme eräällä seurueen toisellakin jäsenellä olevan blogin, joten voimme sanoa, että blogaajien kesken. Kuvia ei otettu, nolotti liikaa.

Pikku lisäys: Myös Shoeshe.org raportoi tapahtuneesta.

2 kommenttia:

  1. Nöyyyyy mä olisin niin sopinut mukaan, mutta "jouduin" patsastelemaan Korsseilla Tallinnan Olde Hansan terassilla muun polttariseurueen kanssa. Onneks mentiin EDES limusiinilla, mun maikkelit oli ihan herneet nokassa siitä mukulakivihässäkästä, plus kuka ääliö laittaa meidät syömään sinne ylimpään kerrokseen, jonne piti kavuta sata "ei meillä siihen aikaan kunnon materiaaleja ollut" rappuset. Voi luoja, hyvää viiniä kuitenkin oli...muistaakseni, ainiin ja MATTI NYKÄNEN, mut sitä mä en sentään korssannu, love your blog already <3 @annemaria2908

    VastaaPoista
  2. Siis eikö teillä oikeesti ollut kantajii? OMG, vähänx rahvasta kiivetä ite portaat! Mut pääasia et viini oli hyvää ja logo näkyvissä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...