sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Uhkapelin syövereissä

Vetelehtiessämme Makkaratalon Ilo-joulutorin Anu'sko & Kenkiks -kojulla bongasimme ohikulkevat hienot raitakengät. Koska halusimme päteä, lähdimme arvuuttelemaan kenkien merkkiä kovaan ääneen. Satun mielestä kyseessä oli ilmiselvästi Lola Ramona, Mia taas oli kivenkovasti sitä mieltä, että Swedish Hasbeenshän se siinä. Yhtäkkisen villiintymisen puuskassa sorruimme uhkapelin synnilliseen houkutukseen ja löimme vetoa peräti kokonaisesta kahvikupposesta.

Huomaa oikeaoppinen ujo piimä -poseeraus
Ja kas, Swedish Hasbeenshän se oli. Satu selitteli erehdystään muistelemalla, kuinka Lola Ramonalla oli aivan samankaltainen, mutta värikäs malli joskus silloin, kun dinosauruksetkin oli lihavampia, mutta hyväksyi häviönsä kuin aikuinen nainen konsanaan.

Kenkien omistaja kertoi, että ne ovat sen verran tiukat varsista, että estävät tehokkaasti herätekenkäostokset – niitä kun ei ihan muuten vaan jaksa alkaa kiskomaan pois jaloista muita kenkiä sovittaakseen. Kenkäostos, joka lopettaa kaikki kenkäostokset?

Jos et ole vielä ihan valmis kenkäostosten lopetteluun, suosittelemme seuraavaksi kohteeksi Anu'skota, Kenkiksiä tai niiden vierestä löytyvää kenkäpaja Pihkaa. Ilo-joulutorilla vielä 21.12. asti!

Samoin kuin Anu'sko, myös Kenkiks käyttää kierrätysmateriaaleja.
Puodin pitäjä katsoi epäilyttävän kiinnostuneena mm. Satun takkia.

2 kommenttia:

  1. Helou!

    Raitakenkien onnellinen omista tässä kuittaa kaksi asiaa:
    1. Ujo piimä -poseeraus valittiin kuvaajan kanssa yhteisvoimin, jotta kenkulit näpsäkästi näkyvät sekä sivu- että etusuunnasta. En myönnä harjoittavani moista poseerausta millään tavalla luontevasti,
    2. Kyseisestä saapasmallista on ollut myös aiiiiivan ihana sateenkaariväriversio, johon oheinen linkki http://www.swedishhasbeens.com/rainbow/
    Voihan toki olla että Lola Ramonallakin on vastaavia ollut.
    Terkuin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täsmennyksistä ja tiedoista!

      Ujo piimähän on eritäin haastava poseerausasento, ja suoriuduit siitä superkirkkaasti! Varsinkin jos vertaa meidän vastaaviin yrityksiimme.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...