lauantai 31. toukokuuta 2014

Nuorisokenkä seitsenkymppisille(kin)

Kummien kenkien kommandoryhmä, eli Mian äiti, on testannut Kujeen kesätassut. 



Tulos on varsin suosiollinen: "Näissä kengissä on kaikki, mitä mummelit tarvitsevat!". Ne ovat kesään sopivat ballerinat, mutta korkoa on kuitenkin hieman, mikä lisää näpsäkästi tukevuutta saamatta kenkää näyttämään uppotukilta. Tassuissa on helposti kiinnitettävät remmit - eläköön tarranauha! Äiti kehui tassujen mukavuutta ainakin kolme kertaa illan aikana, eikä kaikkea voi laittaa huonomuistisuuden piikkiin. Ja  kaiken tämän päälle vielä mitä viehättävin ulkonäkö!

Kummien kenkien kommandoryhmä suosittelee, voimakkaasti!

perjantai 30. toukokuuta 2014

8 pahinta kenkätyylimokaa

Me Kummissa kengissä olemme huomanneet, että medialla on tapana varsinkin kesän kynnyksellä julkaista mitä erilaisimpia Hyi kauheeta miten tyylitöntä -listoja. Emme halua olla jämäsijoilla tämänkään asian suhteen, joten saammeko listata: kuumimmat kenkätyylimokat 2014!

Kenkätyylimoka nro 1: Paheksunnan pelko
Kenkätyyliasioissa toisten mielipiteiden miettiminen on jokseenkin turhaa. Tilastollisesti on mahdotonta tyydyttää kaikkien tyylitajua, joten helpointa on täyttää sen toiveet, joka kengissä kulkee.


Kenkätyylimoka nro 2: Trendin harjalle pyrkiminen
Miksi sinä sinne haluaisit? Trendsetter voi parhaimmillaankin olla vain hetken, sitten onkin jo massaa, kun muut seuraavat perässä. Ja taas on keksittävä jotain uutta. Aivan kohtuuttoman rasittavaa. Paljon mukavampaa on pukeutua juuri niin kuin itse haluaa, trendeistä välittämättä, ihan joka päivä!


Kenkätyylimoka nro 3: Usko muotipoliisiin
Muotipoliisi on mielikuvitushahmo, jota vanhemmat käyttää kun ne ei jaksa selittää lapsille, miksi tarhaan ei voi mennä äiskän satiinikorkkareissa. Ainakaan talvella. Oikeasti mitään ylintä ja absoluuttista tyylitietäjää, joka kertoo millaisia kenkiä voit tai et voi käyttää, ei ole olemassa. Päätös on sinun. Oikea kysymys ei ole se, mitä saat jalkaasi laittaa, vaan se, mitä haluat jalkaasi laittaa.


Kenkätyylimoka nro 4: Usko ikärajoituksiin
Kengissä – toisin kuin jotkut jostain käsittämättömästä syystä uskovat – ei ole ikärajoituksia. Ei ole mitään syytä olla käyttämättä omasta mielestä kivoja kenkiä vain siksi, ettei ne "sovi tämän ikäiselle". Mitä pahaa voi muka tapahtua, jos kolmikymppinen käyttää kenkiä, jotka Penan naapurin muijan umpitampion serkun mielestä sopivat korkeintaan parikymppisille? Räjähtääkö hän esim. kappaleiksi heti kengät jalkaan saatuaan?



Kenkätyylimoka nro 5: Pukeutumiskoodien ottaminen liian vakavasti
Jos juhlien kutsussa ei ole erikseen tarkkaan kerrottu, miten vieraiden toivotaan pukeutuvan, ei kenkien tummuussävy tai paljastavuusaste ole elämän ja kuoleman kysymys. Pahin mitä voi tapahtua on, että joku tiukkapipo sukulaismuumio pääsee paheksumaan – ja sehän on hänelle silkkaa nautintoa! Win-win!



Kenkätyylimoka nro 6: Tyylimokalistojen ottaminen tosissaan
Vitsillä ne on kirjoitettu, vitsillä ne pitää lukijan ottaman. Kuka aikuinen ihminen muka ihan tosissaan haukkuisi yläastetyyliin viattomien sivullisten pukeutumista? Ja mikä älykäs lehti sellaista julkaisisi? Ja miksi? Eihän vahingonilo ja itsensä nostaminen muita arvostelemalla myy. Eihän?



Kenkätyylimoka nro 7: Muiden kenkien morkkaaminen
Ilkeily ei ole koskaan tyylikästä.



Kenkätyylimoka nro 8: Tylsät kengät
Hirveä rikos kanssaihmisiä koht... Nää, tämäkin on makuasia. Pistä jalkaasi ihan mitkä kengät huvittaa, sukilla tai ilman, tai ole laittamatta mitään. Maailma ei mene raiteiltaan, eikä pitäisi mennä myöskään muiden ihmisten. Ainakaan sellaisten, joilla on elämä.

Kuvamateriaalin lähteet: Reusable Art ja Wikimedia Commons

lauantai 24. toukokuuta 2014

Maali peittää tyhmyyden jäljet

Minulla on syyni suhtautua Clark'siin hieman skeptisesti. Kuten tämä:

Tämmöistä. Tällä vuosituhannella.

Mutta vaikka Clark'silla on ollut myötähäpeällisen konservatiivisia mainoskampanjoita, on niillä myös mukavia kenkiä. Tai no, osa niistäkin on myötähäpeällisen konservatiivisia. 

Luettuani itsekin puutarhajuhlapostauksemme, tajusin tarvitsevani kiilakorkokengät ensi kesän lukuisia jetset-puutarhahippoja varten. Juhlakenkien(kin) on syytä olla niin mukavat kuin mahdollista, joten toimin varman päälle eli tukahdutin protestoivan omatuntoni ja hankin Clark'sin kiilat ebaysta – halvalla ja käytettynä tietenkin. Valitsemani ruskean (MIKSI???) sävy osoittautui kuitenkin livenä harvinaisen hengettömäksi (YLLÄTYS???).

No ehämmänyt tällaisia jalkaani laita. Narutkin on ihan tylsät

Kengät olivat kuitenkin niin mukavat, etten vähällä luovuttanut. En myöskään halunnut antaa materiaalia naiset-jotka-ostavat-kenkiä-turhaan -vitseille. Maalipurkille siis, ja kiinni kenkien potentiaaliin!

Fiksuinta tietysti olisi ollut valita alkuperäistä sävyä tai edes valööriä lähellä oleva väri,
mutta nyt sattui olemaan vähän keltaisempi päivä. Tarkemmin sanoen kenkämaalifirma
Angeluksen Buttercup-maalin sävyinen.

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen epäilin yllämainitun ratkaisun järkevyyttä

Kolmannen kerroksen jälkeen usko palasi.
Havainnoin, että minulla on aika paljon keltaisia esineitä kotonani.

Neljännen kerroksen päälle lätkäisin vielä kiiltolakat.
Ero on varmasti oleellinen, vaikkei se juurikaan erotu.
Oikealla lakka, vasemmalla ei.

Myös nauhat menivät vaihtoon

Kas, minulla on "uudet" nurmikonkestävät kesäkengät!

Taas voin olla myöntämättä, että tuli tehtyä erheostos. Hankintahan oli vain ja ainoastaan tarkkaan harkittua personoinnin ennakkovalmistelua! Voitto kotona!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Päivän kenkä: Terhi Pölkki - Ola-nilkkuri

Vaikka asialla ei sen kummemmin rällästettykkään, niin Kummat kengät kävi kuin kävikin tsekkaamassa Helsingissä  Fashion Stock Salen reilu viikko sitten.

Tällä kertaa tutustumiskäynnin osto-arpa osui Terhi Pölkin pöytään. Pöytä notkui edellisen sesongin helmiä, tulevan kesän puukenkiä sekä joitakin sample kappaleita. Tämän kaiken ihanuuden keskellä paistatteli nämä kankaiset Ola-nilkkurit.  Oikeesti. Ihanat. 

Eihän sitä nyt kuvissa tietenkään näe, mutta nämä kengät kimaltelevat!

Ostopäätöstä (tuttuun tapaan) pohdittiin tuntikaupalla, mutta mukaan nämä kuitenkin lähtivät. Nyt ei puutu kuin elämä, jossa keski-ikäiset jaksaisivat valvoa kesäyönä ja istua meren äärellä auringonnousua ihailemassa.




torstai 15. toukokuuta 2014

Declaration of the International Fluevog Day

Dear John,

With the ever so warmest hearts we salute you from Helsinki, Finland!

In Finland, we do not have much. We do have one Monty Python song, that's true. And, of course, Conan O'Brien has made fun of our previous president. But that helps only so far.

Shoe wise, Finland is an undeveloped country. We do have Minna Parikka, luckily, but that's not enough for a whole life. The inhabitants are void of proper shoes and, unfortunately, not so many of us even realise the horrible circumstances we live in. We are trying to celebrate the International Fluevog Day, but it's a bit difficult since we are the only ones in sight with proper shoes.

Even the architecture in Finland is mostly boring

We tried to promote the Vog Day, but unfortunately none of our three friends cared that much. Even Mia's mother was disinterested. In a meeting which Mia attended no one even recognized the brand and Mia lost her little remaining credibility by shouting out the shock of people's indifference. The graphic designer of Satu's office didn't care. Satu's husband couldn't care less. Even Mia's imaginary boyfriend didn't give a shit.

This country is in a state of Unshoe. We can't make it on our own; we are in urgent need of international development aid.

It's not that we haven't tried our best ourselves. We are using all the possible means to get us the Vogs we need so badly. We have even started up a Facebook shoe fleamarket in hope of getting our hands on whatever Vogs there are in Finland. So far, there has been only one pair, which almost got us in a fight over them. On better days we can afford ordering from the mother load Vog site, on poorer we are happy with Fluemarket and what it has to offer. Luckily, there's Raspberry Heels in Poland.  But, all these come with an inherent fail: It takes too much time to get the shoes. Sometimes one just needs a quick fix.

Finland already has a strong connection with Canada: ice hockey, forests and Finnish immigrants (we're quite sure they left Finland for better shoes). Satu knows two Canadian persons, and Mia has seen a picture of one. The bond between our countries is strong as steel.

As you can see, life in Finland isn't easy. It seems really unfair to suffer constantly when you guys have more than enough of what we need so desperately. For the sake of the brother- and sisterhood of our countries, we beg for your help in our struggle for saving this society from inevitable doom in form of ugly shoes. We need Fluevogs. Not like the oranges after the war, an accidental miracle, but on a daily basis. We need to educate people on civilized shoe use. We can't keep wearing boring shoes, like animals. We don't want to remain the styleless shoe nation we are today!

We need our very own Fluevog store! As a first aid, a proper retailer would be a start.

Please read this declaration as a message in a bottle from deserted shoeless island and Save Our Soles!

With love and desperation,
Satu and Mia

maanantai 12. toukokuuta 2014

Päivän kenkä - Sitruuna Kuje

Kyllä. Olemme hehkuttaneet Kujeita ennenkin, mutta jotenkin näistä ei vaan saa tarpeekseen. Itse onnistuin saamaan viimeisen parin sitruunaisia kujeita alati kasvavaan Kuje-valikoimaani. Kevät on nyt pelastettu.

Kujeet Kummien kenkien originaalissa "ujo piimä" poseerauksessa.

Ja sitten astetta vallattomampi "melkein pianisti".
Tuttuun tapaan Kuje-kauppiaiden palvelu on loistavaa, briljanttia ja nopeaa. Kiitos!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Päivän bongaus: Ei ne tyypillisimmät lastenkengät

Kankurinkadulla vastaan pelmahti mitä hienoimmat kengät, keskimääräistä nuoremman kenkätuntijan jalassa. Muun upeuden lisäksi buutsit ovat myös ekologisesti edistykselliset, sillä ne ovat tulleet nykyiselle omistajalleen hänen serkultaan. Sukuaarre siis! Kierrätystä ja retroa! Erittäin hip!

Kenkien onnellinen omistaja Charlotta osaa – syystäkin – arvostaa kenkiään, ja nämä kuulemma vaaditaankin jalkaan aina edustustilaisuuksiin. Kummien kenkien usko Suomen nuorisoon on pelastettu!

Asennetta jo elämän alkutaipaleelta!

torstai 8. toukokuuta 2014

Päivän kenkä: Minna Parikka - Bunny Sneaks

Kyllä! Ne ovat täällä!

Minna Parikan Bunny Sneaksit hiljaa hiipivät Suomeen tiistaina. Vaikkakin harvoin Parikkalassa käyn, niin kerrankin osuin oikean paikkaan oikealla hetkellä. Nyt jalkojani (ja silmiäni) ilahduttavat niin mukavat ja nätit tennarit. Tervetuloa kevät!

No. Ei ne varmaankaan kovin kauaa näin valkoisina pysy.

Suurten asioiden äärellä. Minna Parikka ja Aleksis Kivi. 
PS. Tämä tennaripari oli muuten ensimmäinen joka pomppi ulos Universumista. Kyllä, vietimme henkilökunnan kanssa hiljaisen hetken tämän tärkeän asian äärellä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...